Hyvä kysymys. Itse harjoittelen edelleen..
Itselläni on todettu migreeni jo alakoulussa, aurallisena. Kuten otsikko kertookin, kohtauksen yhteydessä näkökenttään syntyy valopalloja ja sahalaitoja. Tunnetta on vaikea selittää ihmiselle jolla ei ole migreeniä, mutta parhaiten asiaa olen saanut kuvailtu näin ;
"silmissä jomottaa, on kuin olisit katsonut pitkään aurinkoon ja tämän jälkeen yrität keskittää katseesi muualle. Ja huomaatkin hyvin nopeasti ettet näe kunnolla. Ja tämä tunne säilyy, muuttuu säriseväksi eikä häivy vaikka sulkisi silmäsi."
Harvemmin migreenistä kärsivillä ne oireet jäävät tuohon... ei itselläni ainakaan. Ja sen mitä olen ymmärtänyt, ovat kohtauksen sisällöt todella yksilöllisiä, vain muutamia yhdistäviä piirteitä löytyy.
Mutta miksi sitten haluan tästä aiheesta kirjoittaa? Kuten aina, sairaus joka ei näy päällepäin ei vakuuta kaikkia. Eikä sen tarvitsekaan. Mutta ymmärrystä toki kaivattaisiin. ja suurin osa onneksi ymmärtääkin.
Juuri sen vuoksi olenkin pyrkinyt rehellisesti kertomaan oman kohtauksen muodoista ja kirjosta, jotta ympärilläni olevat ihmiset osaisivat siihen suhtautua ja tarvittaessa auttaakin.
Testien ja kokeiden lopputuloksena diagnoosiksi varmistui aivorunkomigreeni eli basilaarimigreenin kirjo.
Itselläni oireet ovat muuttuneet rajusti kun ikääkin tullut lisää. Ja nykyään auraoireiden lisäksi ilmestyy muutakin joka pelottaa ja jota ei aina osaa edes yhdistää migreenin.
Minulla kohtaus alkaa melkein aina silmien Aurasta. Näköhäiriöt kestävät yleinsä 20-45min, riippumatta siitä onko lääkitys ehditty ottamaan heti näköoireiden ilmaantuessa. Mutta tässäkin kohtaa ihmisissä on eroja ja jokainen tietää miten toimia omassa tilanteessaan.
Itse, pystyn jotenkuten toimimaan vaikka näköoireita olisikin. Olen usein edelleen töissä ja kuulostelen oloani siitä meneekö kohtaus ohitse vai tuoko mukanaan muita oireita.
Näillä muilla oireilla tarkoitan käsien puutumista ja pistelyä, huimausta ja pyörtyilyä, oksentelua ilmenee ajoittain, puheen tuoton hidastuminen ja ajoittain puheen puuroutuminen, kasvojen puutuminen ja samankaltaiset oireet kuin toispuoli halvaantumisessa.
Näiden kanssa siis siinä arjessa tasapainoilemaan....
Puheen tuoton ongelmat säikäyttivät alkuun todenteolla! Varsinkin kun itse luulin puhuvaksi täysin normaalisti... onnekseni tutut ihmiset tiesivät mitä oli tapahtumassa.
Neurologilta toiselle juostuani sain selvyyden myös että ikävä kyllä raajojen puutuminenkin on yleistä.
Noh, sitten lääkityksen pariin.
Olen kokeillut ties miten montaa kohtaus kohtaista lääkettä, joka otetaan vasta oireiden ilmestyttyä.
Viimeisimpinä listalla ollut Ödemin, imigran, migard, relet, stemetil jne jne
Noin vuosi sitten migreenit jäivät päälle ja kärsin niistä joka päivä viikkojen ajan, kunnes neurologi laittoi asialle stopin. Pitkittyneet migreeenijaksot johtuvat kohtauksen kytemään jäämisestä, eli aivorungon pohjassa verisuonet jäävät sykkimään eikä ollakaan selvillä vesillä vaikka olo sen mukainen olisikin.
Tästä sitten aloitettiin kortisonikuuri (prednisolon). Hieman tempperamenttisena en suostunut sairaalaan jossa olisin saanut tipan kautta kovat lääkkeet ja seurantaa. Joten tabletit apteekista ja kotiin. Kortisonikuurin aikana söin ties mitä kipu- ja migreenilääkkeitä, pillerimäärä oli valtava!
Kortisonia ja levon avulla kohtaukset saatiin kuriin ja oli aika puhua estolääkityksestä.
Estolääkitykseksi sain verenpainelääkkeen, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista... pienellä annoksella söin sitä puolen vuoden ajan.
Ja minun onnekseni kohtaukset vähenivät ja saattoi mennä pitkiäkin melkein puolen vuoden jaksoja ilman kohtauksia! Valoa siis on tunnelin päässä☺️✌🏻
Nyt käytän kohtauksen tullessa imigranin nenäsuihketta, joka on ainakin toistaiseksi toiminut minulla.
Paljon pohdintaa ja asiaa omasta elämästä migreenin kanssa.
Näihin kuviin👋🏻
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti